Friday, December 22, 2006

EU

Kirjoitettu n. 2003


EU on ilmeisesti tarkoitettu jonkinlaiseksi vastapainoksi Yhdysvalloille ja lopulta salattu tarkoitus on tehdä EU:sta liittovaltio.
Nythän on niin että Yhdysvalloissa on voimakas kansallistunne. Ovathan sen perustaneet siirtolaiset ja he ovat jälkeläisineen levittäytyneet läpi mantereen. Heillä on siis yhteinen tausta riippumatta siitä mistä maista he ovat tullleet. Myös neekeriorjat ja uudet siirtolaiset sulautuivat tähän kansojen sulatusuuniin.
Toisin on Euroopassa. Euroopassa kansat ovat sotineet keskenään ja olleet vihollisia tuhansia vuosia. Suuren osan Euroopasta käsittäviäv Valtakuntia on tullut ja mennyt. On ollut Rooman valtakuntaa, Kaarle Suuren, Habsburgien, Napoleonin, Hitlerin...
Kaikesta tästä sotimisesta huolimatta lopputulos on että Saksa on edelleen Saksa, Ranska on Ranska ja Britannia on Britannia jne.
EU:n puolestapuhujat kuten Suomen suuret puolueet jotenkin naivisti uskovat että olisi tai joskus kehittyisi joku yhteenkuuluvuus ja me- henki EU:n sisällä ja sen kansalaisten keskuuteen.
Näin ei tule ikinä käymään. Todellisuudessa ei ole minkään valtakunnan yhteistä EU-henkeä. Jokainen kansakunta ja hallitus yritää vain hyötyä maksimaalisesti EU:n rahoista. Sitä härskimmin mitä etelämpänä tai idempänä maa sijaitsee.
Kaikki aika noissa kaikissa kalleissa hallintoelimissä jotka minua ei edes kiinnosta ainoastaan riidellään rahanjaosta, tai keksitään typeriä direktiivejä.
Kukaan ei todellisuudessa aja asioiden kokonaisetua ja miten voisikaan koska ei ole mitään yhteistä etua eikä sellaista kukaan todellisuudessa kaipaakaan paitsi poliitikkojen juhlapuheissa.
Esimerkiksi onko minulle tai sinulle mitään mielenkiintoa siihen miten Italiassa sujuu? Tai minkä verran Italialainen torikauppias välittää siitä paljonko Suomessa on työttömiä. Olisiko Kreikkalainen merimies valmis puolustamaan vaikka Suomea juoksuhaudassa sodassa?
Siis jenkeissä tällainen olisi luonnollista koska on yksi kansakunta. Euroopassa tämä ei ikinä toteudu.
Kaiken kaikkiaan tämä koko EU:n tähtitieteellisen kallis hallintosysteemi on aivan turha. On taas jälleen luotu yksi ylätason hallinto mutta tietenkään missään maassa entistä ei ole purettu vastapainoksi. Onko Suomen pankissa vähennetty väkeä tai onko kansanedustajien määrää pienennetty esim. eurokansanedustajien määrän verran. Eipä tietenkään.
Oikeastaan tämä koko korruptoitunut ja tehoton systeemi on yksi tärkeimpiä syitä Euroopan talousahdinkoon. Eikös tämä taantuma alkanut samoihin aikoihin kun tämä EU pääsi kunnolla vauhtiin?
Ei ritä että eri valtiot piut paut välittävät muiden valtioiden oloista niin on kaiken lisäksi myös luotu eri valtioihin sisäinen hajaannus muukalaisten ja ulkomaalaisten muodossa.
Kaiken huipuksi nyt EU laajenee itäeurooppaan jolloin homma sen kun mutkistuu. (Kreikka ja Turkkikin ovat olleet synkimmät viholliset antiikin ajoista saakka lol) No onhan se näille virkamiehille mukavaa kun hallittava maa-ala ja ihmismäärä vain kasvaa, tämän kaiken maksumieheksi tulee keskiluokka Länsi-Euroopassa kuten Suomessakin.
Muutamassa vuodessa Suomen kansa maksaa parin miljardin euron verran nettona ulos. Ja saamatta muuta vastapainoksi kuin typeriä direktiivejä ja ulkopuolista määräilyä.
Nyt on saattanut olla aika että yhteinen valuutta on sopinut Suomen tämänhetkiseen taloustilanteeseen. Tämäkin asia tullee synkästi muuttumaan muutamassa vuodessa. Ja eikös maat jotka jäivät ulkopuolelle näytä menestyvän oikein hyvin niinkuin Suomikin eta ja muiden vapaakauppasopimusten aikana.
Kun tulee todella vakavat kriisit joko taloudessa tai muuten niin koko EU hajoaa kuin korttitalo.
Voitte uskotella itsellenne että asiat olisivat jotenkin hallinnassa EU:n riitaisissa hallintoelimissä- että he muka tietäisivät mitä ovat tekemässä. Todellisuudessa heillä ei ole mitään käsitystä siitä miten tämä laajeneminenkin tulee sujumaan. No ei se hyvin tule ei.
Ja sitten on vielä hieno juttu että jokin Berlusconin tapainen roisto on nytkin EU:n näkyvä ykkösmies muulle maailmalle.

Nato on myös yhtä turha järjestö. Seuraavaa suurta taisteluamme ei tulla käymään rajasotana jotain Venäjää vastaan, vaan seuraava suuri välienselvitys on muslimien kanssa, erityisesti Euroopassa jo olevan valtavasti lisääntyvän muslimipopulaation kanssa.

Muutaman kymmenen vuoden päästä viimeistään ei ole enää koko EU:ta. Loppu voi kyllä tulla jo pikemmin kuin kuvittelemmekaan. Esim kun ihmiset viimein kyllästyvät muukalaisiin ja äänestävät kansallismieliset oikeistolaiset valtaan.

0 comments: