Sarjassani kriittisiä havaintoja nykyajan Suomesta:
Yksi turhimmista ja suurimmista ihmisten kusetuksista on tuo kiinteistövälitysbisness.
Joku vuosi sitten touhusin hiukan noiden kämppien kanssa, sekä omassa käytössä olleiden ja sitten oli pari kolme vuokrakämmppää.
Siinä käytetään hyväksi sitä että ihmiset tuntevat itsensä epävarmoiksi käsitelleessään niinkin isoja summia. Suurin syy taitaa olla etteivät nämä ihmiset luota tekemiinsä kauppakirjoihin, pelkäävät että niissä on joku virhe tai että ne eivät ole päteviä. Todellisuudessa esim tietokoneella itse tehdyt ovat aivan yhtä päteviä ja ne on helppo tehdä, muuta ei tarvita kuin osapuolten nimet, kaupan kohde, hinta ja omistusoikeuden ja hallinnan siirtymäaika. Jotain käsiraha ym juttuja voi vielä liittää jos haluaa. Näistä on jopa valmiita malleja helposti saatavilla kirjakaupassa tai netissä. Sitäpaitsi lopulliset kaupat tehdään yleensä ostavan osapuolen pankkikonttorissa jossa nuo paperit tarkistetaan ihan ilmaiseksi, päälliskauppaan.
Toisaalta suomalainen kateus astuu peliin. Ostaja kenties suhtautuu kateellisesti tuohon myyvän osapuolen tilanteeseen, ovathan he tavallaan useinkin sitten taloudellisesti ja ainakin mitä asumiseen tulee yhden askeleen edellä, yleensähän kaikki vaihtaa isompaan asuntoon/taloon. Myös myyjä pelkää aiheuttavansa tällaisia reaktioita jos itse esittelee asuntoaan. Kiinteistövälittäjä siis vähentää tätä persoonallisuuden piirrettä. Tällaiset aivan turhat tunneseikat saatavat hyvinkin tulla kaupan esteeksi ja jokatapauksessa maksettu hinta välityspalkkion muodossa on todella korkea sekä ostajalle että myyjälle.
Kiinteistövälittäjien toimintatavoissa on monia arveluttavia piirteitä. Yleisesti ottaen jos saat lapun luukusta tai on lehti-ilmoitus että tai välittäjä muuten lupaa että "asiakas etsii tältä alueelta kohdetta" tai että hänellä on runsaasti tiedossa ostajia tältä alueelta niin kyseinen ilmoitus on täyttä valhetta. Se on vain tapa kerätä kohteita, jotka välittäjä sitten panee lehteen ja toivoo saavansa kaupaksi.
Sitten yleensä kun asiakas kysyy että mitä kohteesta voisi saada niin ilmoitetaan epärealistinen summa jotta myyjä valitsisi juuri heidän toimistonsa.
Jos tuollaisen sopimuksen erehtyy tekemään välittäjän kanssa (he ovat erittäin innokkaita tekemään sen jo eka "tutustumiskäynniilllään" vartin jälkeen) niin kannattaa neuvotella ehdoista eikä hyväksyä valmiiksi tehtyä sopimusluonnosta (psykologista vaikuttamista tuokin). Yleensä ehdot paranevat rajusti kun vaan on tiukkana.
Sopimus ajat pyritään tekemään järjettömän pitkiksi niin että vaikka välittäjä ei olisi saanut kämppää kaupaksi niin vielä puolen vuodenkin päästä vaikka asiakas itse myisi sen niin joutuu maksamaan välityspalkkion. (tee sopimus ainoastaan n. 2 kuukaudeksi kerrallaan ja niin ettei se automaattisesti uusiudu (yleistä)
Välityspalkkiot ovat todella korkeat. Mutta jos on pakko käyttää välittäjää niin tästäkin pystyy tinkaamaan kolmanneksen pois ihan normaaleilla taktiikoilla eli pitkittää sopimuksen tekoa ja sanoa että muut tarjoukset ovat halvempia.
Ylipäätään huomasin että ilman välittäjää asunto ja vuokrakaupat syntyvät paljon nopeammin.
Pari kolme kertaa kun yritin vuokrata hankkimaani kaksiota ja annoin sen tehtävän välitystoimistolle niin ainoastaa kerran kolmesta sitä kautta tuli vuokralaiset. Kaksi muuta kertaa kypsyin kun yli kuukauteen ne eivät olleet saaneet mitään aikaiseksi joten päätin vuokrata ne itse. Se onnistui ilman kuluja, laitoin vain ilmoituksen puhelinpalstalle. Ja kuinka ollakaan soittoja tuli niin pirusti. Vuokralainen säästää yhden kuukauden vuokran suuruisen palkkion kun vuokraa suoraan. No sovin näytön ja porukkaa lappasi sisään joista valitsin normaaleimman näköset vuokralaiset (esim jonkun opettajapariskunnan). Kertaakaan ei ollut vaikeuksia kenenkään näiden vuokralaisten kanssa. Huvittava tapaus oli kun näyttö oli alkamassa ja ulkona oli pilkkopimeää niin huomasin että siitä kämpästä oli katkaistu sähköt maksamattomien laskujen takia. No ei muuta kuin ostamaan kynttilöitä ja taskulamppuja läheltä. Sekin meni vuokraksi ekalla kerralla.
Sama koskee asunnon myymistä. Oma ilmoitus paikkakunnan suurimmassa päivälehdessä kiinteistöjä myytävänä kyllä poikii soittoja kunhan vain hinta on realistinen. Siis yleensä 5-10 prosenttia vähemmän kuin välittäjien samalla alueella olevien samankailtaisten asuntojen hintapyynnöt... ne voivat kyllä olla tosi huimiakin.
Näin sain itse menemään pari kämppää oikein kivasti. Toisessa en edes tinkinyt markkaakaan kun ostaja halusi nimenomaan siitä talosta huoneiston. Toinen tapaus oli kun olin juhlinut lauantaina ja sitten oli sunnutaina ilmotus kämpästäni. En olisi millään jaksanut lähteä sitä näyttämään. No soittoja alkoi tulla. Yhdelle ketä tuntui olevan oikein kiinnostunut sanoin että no hae avaimet täältä ja mene katsomaan itse kaikessa rauhassa (asunto oli tyhjä), no näinhän tapahtui ja sitten se tyyppi soitti jonkun tunnin kuluttua ja siinä sitten puhelimessa lyötiin kaupat lukkoon.
Kiinteistövälittäjän kanssa kaikkia näitä olisi saanut myydä kuukausitolkulla ja vaikka olisi hiukan enemmän saanutkin hintaa niin se olisi mennyt välityspalkkioon jos olisi riittänytkään. Nuo välittäjien ilmoitukset ovat kanssa ärsyttäviä. ---Puiston laidalla=metikön reunassa (eikö puisto tarkoita hoidettua alueita jossa on patsaita sun muuta, käsittääkseni,--- remontoi mieleiseksesi=asuttavaksi kelpaamaton, ---peruskunto=halvimmat mahdolliset materiaalit,--- jos ei ole mainintaa että rauhallinen alue niin se on todellisuudessa kammottava häiriöpesäke,--- tämä on pakko nähdä=hieno mutta ylihintainen,--- merinäköala=useimmiten näkymä telakka-, teollisuus tai satama-alueelle ym ym
Kaikki 3 kohdetta jotka olen elämäni aikana ostanut, 2 kerrostalokämppää ja 1 omakotitalo, on esitelty ei välittäjän vaan talon/asunnon omistajien taholta kun välittäjä ei ole joutanut esittelemään. Kuitenkin 2 näistä maksoi silti mittavan summan välittäjälle esim omakotitalosta 30000 mk (yhdestä lehti-ilmoituksesta..)
Sitten kun myydään uudiskohteita,vaikka kerrostaloja, niin talot myydään yksi kerrallaan ja niistä saatta olla ihan kivat näköalatkin. Mutta annas olla, muutaman kuukauden päästä kaupat tehtyäsi näköalasi eteen aletaan pystyttämään 10 metrin päähän samanlaista tornitaloa joka taas myydään ennen kuin tämänkin talon ostajat kokevat saman kohtalon.
No luovuin kuitenkin tuosta kiinteistöbisneksestä kun vuokralaiset rupesivat muuttamaan pois vuoden välein ja uusien hankkimisessa on kuitenkin aina viive joka tietty syö tuottoja, ja osakebisness on kuitenkin lähempänä itseäni.
Kokonaisuudessaa tuo oli ihan kannattavaa puuhaa. Kämpistä sai 7-10 % prosentin nettotuoton ja jopa hiukan yleensä myyntivoittoakin.
Paljonkos täällä on kiinteistövälittäjiä?? Tuliko nyt sanottua pahasti??
Friday, December 22, 2006
Subscribe to:
Post Comments (Atom)

0 comments:
Post a Comment