Ja miksei Länsi-Euroopankin. Tilannehan on se että koko tuo muslimimaailma on täysin erilainen kuin meidän länsimaiden...minä en sitä arvosta vaan katson että se on satoja vuosia jäljessä länsimaista kulttuuria ja teknologiaa, monessa suhteessa.
Tietenkin jos olisimme raadollisia voisimme yksinkertaisesti jyrätä aseillamme ja alistaa koko lähi-Idän öljyineen. Tämä olisi ollut Hitlermäinen tapa toimia. Olisi siinä hyvätkin puolensa.
No nyt tässä on merkillinen tilanne kun USA ja länsimaat ei oikein tiedä mitä tehdä. Tällainen tilanne on kaikkein pahin.
Vaikka tietenkin arabiterroristien ja rättipäiden alistaminen ja nöyryyttääminen voisi palvella alhaisia piirteitäni niin kallistuisin kumminkin toisenlaiseen ratkaisuun.
Olen sitä mieltä mikä varmaan olisi viisainta että antakaa olla koko pirun lähi-Idän omissa oloissaan. Antakaa niiden tapella keskenään minkä sielu sietää. Vaikka kaasuttaisivat toisensa niin siitä sitten vaan, ei paljon kiinnosta minua. Vallatkoon Saddam Kuwaitin ja antaa juutalaisten ja arabien hoitaa hommansa viimein päätökseen. Kyllä se siitä aikanaan selviää suuntaan tai toiseen. Jos Israel nukettaa muutamat arabipääkaupungit niin siitä sitten vaan.
Pointti on myös se että oli sitten vallassa kuka tahansa niin markkinatalouden lait ovat silti voimassa. Jopa Saddam haluaisi valuuttatuloja ja siis myisi öljyä maailmanmarkkinoille ihan niinkuin nytkin. Öljyn hinta ei siitä sen kummemmin muutu sen mukaan kuka siellä on vallassa. Arabit ei sitä öljyään itse tarvitse vaan tietenkin myy sen saadkseen ostettua länsimaiden tekniikkaa ja tuotteita.
Ei ole heidänkään etunsa nostaa öljyn hintaa liiaksi koska silloin sen kysyntä vähenisi länsimaiden satsatessa korvaavaan teknologiaan.
Sama juttu olisi ollut koko kylmän sodan kanssa. Kommunismi olisi romahtanut itsestään kumminkin ennenpitkää. Aivan turhaan sodittiin Vietnamissa sun koko muu kylmäsota oli aivan turhaa.
Friday, December 22, 2006
Subscribe to:
Post Comments (Atom)

0 comments:
Post a Comment