Käytännön ratkaisu rikolliseen ja loisivaan maahanmuuttooon:
Käsittääkseni tämä keino ei ole millään muotoa "rasistinen", vai onko ihmisen työnteossa jotain hävettävää?Niin, jokainen potentiaalinen maahanmuuttaja joka Suomeen tulee, niin saatuaan oleskeluluvan henkilölle osoitetaan samalla työpaikka. Käytännössä vanhustenhoitoa, kunnossapitoa ja maisemanparantamista, metsätöitä, tietöitä, marjanpoimintaa metsissä tai yksityisillä...työhän ei tekemällä lopu ja taatusti ahkerien käsien työllä on kysyntää ja tarvetta eikä suomen kielen osaaminenkaan ole välttämätöntä. Kyllä perustöitä pystyy kuka hyvänsä normaalijärkinen tekemään.
Niin, nyt kun pakolaistatusta hakenut on kiitollinen henkensä pelastumisesta vaikka olisikin saanut vain oleskeluluvan, niin kiitollisena hänet pelastanutta kansakuntaa kohtaan turvapaikanhakija taatusti tekisi mielellään vaikka ilmaiseksikin työtä elantonsa eteen.
Jotta järjestelmä ei olisi rasistinen tai ihmistä hyväksikäyttävä, oleskeluluvan haltijalle, pakolaiselle kautta turvapaikanhakijalle maksettaisiin sama palkka, kuin mitä kenelle tahansa velvoitetyöllistetylle, eli 1214 euroa/kk 30,5 tunnin viikkotyöajala, eikä minkäänlaisia muita tukia tai avustuksia tulisi.
Jos työnteko ei näillä ehdoilla kiinnosta, niin toisena vaihtoehtona on maasta poistuminen. Työhaluttomuudesta voi myös vetää johtopäätökset tuon turvapaikankin todellisesta tarpeellisuudesta ja motiiveista sen hakemiseen.
Oma,kenties "ennakkoluuloinen" käsitykseni on että näillä aivan selväjärkisillä ehdoilla turvapaikanhaut tulisivat laskemaan radikaalisti.En toki sitätarkoita että tämä työnteko olisi pääsylippu Suomeen, täytyy muidenkin edellytysten eli todellisen turvapaikantarpeen olla olemassa. Mutta ainakin tietty (oletettavasti huonoin) aines saatasiin karsittua.
-------------
Varautuminen monikulttuuri-pakolaisiin, kirjoitettu 2007
Useissa Euroopan maissa on odotettavissa tulevaisuudessa pakolaisaaltoja, joihin meidän on nyt humanismin ja oman etummekin vuoksi varauduttava.
Hollannista pakenee vuosittain jo lähes 100000 kantaväestöön kuuluvaa, joista useimmat ovat ylempää keskiluokkaa. Myös Etelä-Afrikasta suuntaa valkoisia pakolaisia surin määrin turvaan silmitöntä väkivaltaa, jonka suitsimiseen mustalla hallinnolla ei ole kykyjä eikä ilmeisesti halujakaan.
Vastaavia pakolaisvyöryjä voi tulevaisuudess odottaa Ruotsista, Belgiasta ja Britanniasta. Nämä ihmiset joutuvat jättämään kotinsa väkivallan ja turvattomuuden ja elämäntapansa katoamisen takia. Näillä ihmisillä on oikeus paremman elämän etsimiseen, kuten kaikilla.
Etnisten konfliktien ja jopa sisällissotien mahdollisuus Euroopassa kasvaa koko ajan. Suomen humaani velvollisuus on auttaa eurooppalaisia veljiämme ja sisariamme tarjoamalla heille turvapaikka. Meille tulee mahdollisuus maksaa Ruotsille takaisin heidän apunsa meille sotien aikana.
Pystymme täyttämään tämän velvollisuutemme ainoastaan huolehtimalla siitä, että Suomi pysyy mahdollisimman vähän monikultturistuneena tai nämä reaalimonikulttuuria pakenevat eivät löydä turvapaikkaa enää mistään. Mikä ihmimillinen tragedia se olisikaan.
Jos ajatellaan Suomen omaa etua, niin mielestäni tänne ei kannata ottaa nyt mitään kamelikuskeja eikä risunkerääjiä aiheuttamaan hankaluuksia, vaan odottaa nyt sitten kaikessa rauhassa 10-20 vuotta ja ottaa sitten tänne niitä pakolaisiksi lähteneitä eurooppalaisia aivokirurgeja, hammaslääkäreitä asianajajia, pörssimeklareita ja opettajia.
Viisaalla ei monikultturistamiseen tähtäävällä pakolaispolitiikalla meillä on siis mahdollisuus nostaa Suomi jopa maailman parhaimmaksi ja rikkaimmaksikin maaksi, ainakin mitä todelliseen elämänlaatuun tulee.
Ihmiskauppa 2.8.2007
Turun Sanomissa tai Hesarissa oli hiljattain juttu, jossa joku "tutkija" vaati rajojen avaamista koko Euroopassa sekä sosiaaliturvan antamista myös laittomille "siirtolaisille". Kaikki tämä siis "ihmiskaupan estämiseksi".
Ihmiskaupan estämiseksi siis rajat olisi avattava ja kaikille (tarkoittaa laittomia maahantunkeutujia) pitäisi antaa sosiaaliturva.
Mitä ihmeellistä on tällainen "ihmiskauppa", jonka estämiseksi olisi syytä ryhtyä näin massiivisiin ja mullistaviin toimenpiteisiin?
Eikö "ihmiskauppa" juuri nimenomaan johdu liian avoimista rajoista? Vai onko koko "ihmiskauppa" termi nyt nimenomaan valjastettu keppihevoseksi viherhumanistien tavoitteeseen pääsemiseksi, eli Euroopan ja Suomen mahdollisimman nopeaan ja massiiviseen "monikulttuurisoimiseen".
Suomeenkin ajan hengen mukaisesti tällainen laki "ihmiskaupasta" piti sorvata ja saada voimaan. Nyt laki on ollut voimassa 3 vuotta ja koko aikana on ainoastaan yhdessä oikeuskäsittelyssä pystytty näyttämään toteen syyte "ihmiskaupasta", kaksi henkilöä on saanut jonkinlaisen tuomion. Siinäpä syytä kerrakseen avata rajat.
Stalinin aikana Neuvostoliitossa päti toteamus, että missä laki, siellä rikoskin. Näin siis aina uuden lain tai ukaasin voimaantultua koko maa suorastaan vilisi ja leirit saivat uutta käyttövoimaa millon sabotööreistä, tuholaisista tai vakoilijoista. Koko maa kollektiivisesti aina siis päätti suorittaa vain yhtä rikostyyppiä kerrallaan. Eli sitä, mistä viranomaiset kaukonäköisesti olivat juuri äskettäin säätäneet uuden lain.
Jos se puumalaisesta ja hänen hengenheimolaistaan olis kiinni, niin varmasti aitoon punavihervasemmistotyyliin nytkin olis Suomessa koko ajan käynnisstä tuhansia "rasismi" ja "ihmiskauppa" oikeudenkäyntejä, joista myös rapsahtaisi ankarat tuomiot. Juuri ihanteellista olis varmaan esim. 10 vuotta ojennus ja asennekasvatusleiriä. Onhan Puumis valitellutkin rasismi-oikeudenkäyntien vähäisyyttä ja patistanut oikeuslaitosta asiasta.
Friday, December 22, 2006
Subscribe to:
Post Comments (Atom)

0 comments:
Post a Comment