Tuossa viime kesäkuussa huomasin että kuulo tuntuu jotenkin huonolta ja korvat vinkuvat, varsinkin toinen. Putsasin korviani vanupuikolla, tämä ei auttanut. Jonkin ravintola ja juominki-illan jälkeen korvissa vinkui oikein kunnolla.Ja toinen korva ei edes kuule kunnolla. Esim heinäsirkkojen äänen kuulin vain toisella korvalla.
No tutkin asiaa netistä ja tein diagnoosin että minulla on melun aiheuttama tinnitus ja myös kuulon alenema. Tinnitus on parantumaton tila jossa päässä soi kokoajan. Se tekee inhisen masentuneeksi ja voi ajaa hulluuden partaalle- normaalielämä voi käydä mahdottomaksi kuten työssäkäynti ja sosiaaliset suhteet. Tila on kaiken lisäksi paheneva iän myötä. Tämän informaation jälkeen masennuin ja tilanne tuntui aika epätoivoiselta. Koko kesän ja syksyn ajan käyttelin korvatulppia aina kun olin jossain meluisassa paikassa lisävaurioiden välttämiseksi. No kuulo ei tuntunut paranevan itsestään. Käytin myös apteekista saatavaa vaikunpoistoainetta, laihoin tuloksin. Kerran kun olin ollut höyryävässä suihkussa kuulo palasi hetkeksi niin että kuulin jopa heinäsirkkojen äänen yöllä. Se antoi toivoa. No seuraavana päivänä tilanne oli taas palautunut yhtä surkeaksi. No pari päivää sitten yritin taas putsata korvaa joka kuuli huonosti. Tämän jälkeen korva meni lähes täysin lukkoon. Netistä luin että minulla voi olla esim korvahermon kasvain tai osteoropoosi tai aivokasvain. Moni muukin vakava sairaus sopi tilanteeseeni.
No nyt tein sen mikä minun olisi pitänyt tehdä heti. Menin korvalääkäriin. Olin jotenkin pelännyt mitä sieltä löydetään enkä ollut mennyt vaan toivonut että tila paranisi itsestään.No mitä löytyi?
Vasemmassa korvassani oli semmonen melkein nortinnatsan kokoinen,puolitoista kertaa puolisenttiä oleva vaikkumöhkäle.Sen syntyä ovat varmaan edesauttaneet korvatulpat, joita käytän töissä päivittäin. Sen poistaminen ja korvien puhdistaminen kesti alle 5 minuuttia. En voi sanoin kuvata helpotustani. Olo on kuin uudestisyntyneellä. Nyt kuulen ihan normaalisti eikä päässäkään enää soi. Tämä on parempi kuin lottovoitto koska rahalla ei saa jatkuvaa voimia viemää ja kuolemanpelkoa aiheuttavaa soimista ja ääniä lakkaamaan pään sisällä.
Tämän jälkeen ymmärrän todellakin miten tärkeää ja hieno asia hyvä kuulo on ja ennenkaikkea miten vaikea ja raskas tila on jatkuva tinnitus. Voitte olla varma etten ikinä enää riskeeraa kuuloani melulla. Pistän taatusti tulpat korviin diskoon ym ja pidän muutenkin volyymit kohtuudessa. Ja samaa voin lämpimästi suositella kaikille- SUOJELKAA KUULOANNE.
Monday, December 25, 2006
Subscribe to:
Post Comments (Atom)

2 comments:
It’s a fact – 95% of the people who use conventional treatments such as drugs, habituation or surgeries may lower the ear ringing volume temporarily but most often would end up worse than when they started. Now you can learn how to be in the successful 5% group that keeps tinnitus off forever.
Post a Comment