Suomen talous ei toivu 20 vuoteen (jos koskaan). Nyt otetaan Suomessa pää märkänä lainaa astronomisia summia, ei suinkaan mihinkään järkeviin investointeihin vaan yksinkertaisesti syömävelaksi ynnä tietenkin EU-nettomaksuihin, kehitysapuun ja monikluttuurin pönkittämiseen ja pystyssä pitämiseen.
Mitään ei siis leikata vaan ollaan liikuttuneen varmoja siitä, että pian se nousu alkaa ja velat kuittaantuvat pois. Viime lamassahan tehtiin toisin ja leikattiin ja ajettiin paljon yrittäjiä turhiin konkursseihin. Silloinhan se toipuminen olikin aika selvää, koska se lama perustui suomen sisäisiin asiohin ja ulkomaailmassa meni hyvin. Silloin ei siis olisi tarvinnut toimia noin raadollisesti. Nyt tarvitsisi vaan näin ei tehdä. Aina siis väärinpäin.
Mitään vetoapua ei ole odotettavissa ulkomailta tällä kertaa. Aasia ja kehittyvät tulevat toipumaan jossain määrin, kuten USA:kin. Eurooppa sen sijaan ei tule näin tekemään suurinpana syynä joustamaton euro, sossumainen holhoussysteemi korkeine veroineen ja erityisesti alati laajeneva ja kallistuva monikluttuuri, jonka seurauksena Länsi-Euroopassa on jo kymmeniä miljoonia mitään hyödyllistä ainakaan tekemättömiä sosiaalielätettäviä mamuja, jotka kaiken lisäksi aiheuttavat yhteiskunnallista epäkoheesiota, ja joiden sossuelätykseen hallitukset eivät levottomuuksien ja ideologiansa takia edes halua puuttua tai karsia sitä.
Teollisuus onkin jo karannut ja karkaamassa aina suuremmassa mittakaavassa pois Suomesta ja koko Euroopasta. Millä ihmeellä nämä valtavat velkakuormat edes kuvitellaan maksettavan? Ja koko ajan pukkaa päälle uutta päästöveroa ynnä muita haittahommia.Toivottaomalta siis näyttää. Tosin tätä ei ollut vaikea ennakoida, vaan kirjoitin jo 2003 kirjoituksen vuoden 2012 talousromahduksesta Suomessa.
Ja ikäänkuin ei olisi tarpeeksi vaikeata, niin nyt tämän tuhon varmistaa seikka, josta poliitikot ynnä muut ovat autuaan tietämättömiä kaiken tarmon kohdistuessa "ilmaston lämpenemisen" kanssa hössöttämiseen, ikään kuin tämä tuleva kriisi, eli siis PEAK OIL, ei toteutuessaan ratkaisisi sitä itsestään.Vuonna 2008 öljyä tuotetiin kaikki torvet täysillä, eikä kysyntään silti pystytty vastaamaan vaan öljyn hinta nousi 147 dollariin. Eli maailman öljyntuotannon ehdoton maksimi saavutettiin silloin. Nyt ei öljyn hinnan ja rahoitusvaikeuksien takia ole vähään aikaan investoitu alalle eikä kapasiteetti siis kasva. Vaikka eipä se muutenkaan paljoa pystyis kasvaan, kun uusia lähteitä ei edes ole löydettävissä muualta kuin jostain 10 kilometrin syvyydestä.
Maailman uusien öljyvarantojen löytyminenhän alitti öljyn kulutuksen jo 70-80 luvulla. Ero kulutuksen ja löytöjen välillä kasvaa kokoajan löytöjen vähetessä ja kulutuksen lisääntyessä.... joten selväähän se on, että narun pää on tulossa vetävän käteen...Nyt on sitten vielä niin, että se 4 mbd, minkä OPEC leikkasi, niin kuluu itsestään pois tuotantokapasiteetista vanhojen öljylähteiden ehtyessä NELJÄSSÄ VUODESSA. Tästä seuraa se, että nyt kun maailma (Eurooppaa mamuiluineen lukuunottamatta) nousisi tästä lamasta elvytysten ansiosta, NIIN SE NOUSU TYSSÄÄ JÄLLEEN öljyn hinnan raketointiin ja NELJÄNTEEN ELI LOPULLISEEN ÖLJYKRIISIIN.
Tämä ilmiö alkoi jo maaliskuussa. Silloin monet veikkailivat öljyn tippuvan jopa 10 dollariin, itse tosin sanoin silloin öljynhinnan lähtevän nousuun ja sijoitinkin tämän käsityksen valossa. Nyt Opec on haluton lisäämään tuotantoaan näiden leikkausten jälkeenkään, koska mitäs järkeä siinä olisi kun se tuotanto on muutenkin pian tippumassa väkisinkin. Hieman varmaan lisätäänkin, muttei se riitä alkuunkaan nyt sitten jälleen kasvavan öljynkulutuksen tahtiin.Eli siis seuraavan hallituksen astuessa remmiin, joutuu se jo taipaleensa alkupuolella toteamaan, että öljyn hinta on 200 dollaria.
Työttömyys räjähtänyt käsiin ja maailma vajoamassa pienen toipumisen jälkeen nyt ennennäkemättömään katastrofiin. Siinäpähän sitten korottelevat veroja ja koittavat lainailla jostain kymmeniä miljardeja euroja/ vuosi jostain. Silloin tosin öljyn hinta tuskin enää rommaakaan takas paljoakaan vaan alkaa lopullinen sopeuttaminen tähän PEAK OIL:in jälkeiseen aikaan.Ja mitä tulee siis Suomen taloudenhoitoon, niin nyt kyllä todellakin kannattais pistää se suu säkkiä myöten, unohtaa velanotto ja "elvyttäminen" ja käsittää se, että nyt pudonneet verotulot eivät tästä enää toivu ainakaan 20 vuoteen jos koskaan. Eikä siinä auta edes veronkorotukset vaan ne tappais lopunkin taloudellisen toiminnan tästä maasta. "Hyvinvointivaltio", maailman parannus ja "monikulttuuri" ovat lopuillaan rahan loputtua taikaseinästä.
-----------IEA:n ÖLJYKRIISIVAROITUS KUUROILLE korville http://www.uusisuomi.fi/raha/67721-varoitus-uusi-oljykriisi-uhkaaTämänkaltainen uutinen julkaisiin maailmanlaajuisesti ilmeisesti kaikissa suurimmissa sanomalehdissä ja muissakin medioissa. IEA:han siis ei ole mikään hihhulijärjestö vaan konservatiivinen OECD-maiden alaisuudessa toimiva öljyalan mm. tilastotietoa keräävä asiantuntijajärjestö.Vielä vuos sittenhän tuo järjestö ennusteli pokkana öljynkulutuksen lisääntymistä ja varmaan tuotannonkin kymmenillä miljoonilla barreleilla parissa kymmenessä vuodessa. Niin, lisääntyishän se kulutus varmaan, jos vain olisi mitä kuluttaa...Nyt on näköjään mielialat muuttuneet sielläkin vastaamaan näistä asioista jo vuosia varoitelleita peakoilisteja.BBC:n asiasta tekemästö uutisesta kävi ilmi se, että itseasiassa tämä öljykriisi saattaa olla edessä jo parin vuoden päästä ja että Peak Oil oli jo viime vuonna ja nyt olemme stagnaatiotilassa jonkun vuoden ja seuraavaksi öljyntuotanto kääntyy laskuun...Tämä onkin mielestäni kaikkein todennäköisin skenaario. Noin käytännössä siis öljykriisi on ovella välittömästi sen jälkeen, kun kysyntä globaalisti lähtee nousemaan. Tämä käsitys ei ole edes mikään teoria, arvaus tai edes oikeastaan mielipide, vaan perustuu olemassaoleviin faktoihin ja maailman parhaiden asiantuntijoiden niistä tekemiin johtopäätöksiin.Ja mitä nyt sitten Eurooppalaiset tai suomalaiset poliitikot ovat tehneet varautuakseen tähän mitä todennäköisimmin toteutuvaan uhkakuvaan? Aivan oikein, eivät tietenkään yhtään mitään saati edes kommentoineet asiaa. Velkaa sen kun otetaan vaan pää märkänä ja puhutaan monikulttuurisista synergian silloista ja homojen oikeuksista ja rahaa syydetään entiseen malliin mitä idioottimaisimpiin tarkoituksiin kuten esim. kehitysapuun. Päättäjillä ei siis ole enään minkäänlaista käsitystä siitä reaalitodellisuudesta, jossa me tällä hetkellä elämme. Vastuutonta idiotismia.Taloudessa menee aina vain huonommin kuukausi kuukaudelta ja oman käsitykseni mukaan massairtisanomiset ovat nyt vasta edessä syksystä alkaen. Mitkään tilastot eivät tue sellaista olettamusta, että mistään nousukaudesta olisi mitään hajuakaan. Nyt kun tähän kaiken kukkuraksi lisätään se fakta, että tämä talousjama on pysyvää sorttia sen takia, että maailman resurssit alkaa vetää viimeisiään, niin kysyisin vain, että miten tällaisessa olotilassa pystytään koskaan makselemaan mitään lainoja korkoineen takaisin? Tämä kaikki on aivan järkyttävää uhkapeliä ja tuomittu epäonnistumaan.Itse varoitin vuoden 2012 mennessä tapahtuvasta talouskatastrofista jo 2003. Kirjoitin myös talouden selviytymisohjelmani. Tietenkään mitään tämän suuntaisia muutoksia ei ole tehty mitä minä ja monet muutkin ovat esittäneet. Paljoa tässä ei enää ole tehtävissä. Nyt pitäisi välittömästi järjestää kansallinen kriisikokous ja tehdä pikainen Suomen ja suomen kansan SELVIYTYMISOHJELMA.Tämän survival- ohjelman ydinkohtia olisivat velanoton täydellinen lopettaminen, omavaraisuuden nosto kaikilla sektoreilla, EU:sta eroaminen ja markan palauttaminen, sosiaali- ja terveysmenojen erittäin jyrkkä leikkaaminen. (kalliiden hoitojen lopettaminen yhteiskunnan rahoista ynnä työhönpakottaminen sosiilitukien menettämisen uhalla ja mamujen kohdalla maastapoistamisen uhalla), kehitysavun täydellinen lopettaminen, EU-maksuthan loppuis siitä erottaessa, maahanmuuton katkaiseminen paitsi varakkailta,sosiaaliapujen täydellinen katkaisu maahanmuutajilta ja 1 lapsen maksimikiintiö näille, 100000 hallintoviranomaisen irtisanominen, uusien ydinvoimalaprojektien käynnistäminen, resurssien siirtäminen hömppäaloilta kuten kaiken maailman sosiologioista ja naistutkimuksista perustieteisiin, liikenteen suuntaaminen polkupyöriin ja mopoihin, lannoitteiden varastointi 10 vuoden tarpeiksi, kivihiilen ja öljyn varastointi.Noin positiiviseksi valttikortiksi vois vetää sen, että kun muualla länsimaissa alkavat nyt sitten ne mamu ynnä muut mellakat parin kolmen vuoden sisään tai oikeastaan minä viikkona tahansa, niin sitten me tämän talousohjelman toteutuessa voimme alkaa mainostamaan Suomea rauhallisena ja turvallisena monikulttuurivapaana demokraattisena mallivaltiona, jossa asiat on pystytty järjestämään ja jossa takaamme hyvät puitteet onnelliselle länsimaistyyppiselle elämänmuodolle. Pian tänne olisi tulossa pilvin pimein valkoisia pakolaisia, jotka ovat lähteneet karkuun rotankoloiksi muuttuneista entisistä hyvinvointimaistaan. Maahan pääsyn ehdoiksi voisimme laittaa esim. puolen miljoonan euron nettovarallisuuden tuomista mukanaan tai sitten tarveharkinnan mukaan jonkin tarpeellisen ammatin osaamista.------
VALTION VELKAELVYTYS PALJASTUNUT HUIJAUKSEKSI:Valtion menot ovat kasvaneet kolmanneksella alle 10 vuodessa eli ainakin tuplaten infaatiota enemmän. Nyt on jo vuosi pankkikriisistä eikä juuri mistään ole leikattu pätkääkään. Paitsi ehkä kouluruuista ja vanhustenhoidosta ja maanpuolustuksesta.Tätä perustellaan sillä että leikkaukset syventäisivät lamaa. Sensijaan otetaan nyt huima määrä lisälainaa ilman mitään realistista suunnitelmaa tai toivoa siittä talouden elpymisestä, myös kuntasektorilla. Itseasiassa tämän laman perussyy on Öljyn hinnan nousu viimevuonna ja onhan se hinnoissaan nytkin 70 dollarissa ja todennäköistä on, että Peak Oil on saavutettu ja öljyn hinta räjähtää heti uudestaan kattoon kun ja jos se toipuminen muuten alkaisi. Velanottoon perustuva "elvytys" on siis kestämättömällä pohjalla ja tuomittu epäonnistumaan.Ja nämä toistakymmentä miljardia vuodessa oleva velkasaldo plus kuntien velanotto ei edes suuntaudu minkäännäköiseen elvytykseen kuten teiden tai muun infrastruktuurin kuten ydinvoimaloiden rakentamiseen tai muutenkaan yritysten toimintaedelytysten parantamiseen. Pelkkää syömävelkaa se on.Julkinen talous on kertakaikkiaan paisunut mahdottomuuksiin. Pönkitetään viimeiseen asti systeemiä eli poliitikkojen, virkamiesten, ylipalkkaisten yritysjohtajien ja hyväveliverkoston yltäkylläisyyttä, vaikka nämä itse asiassa tekevät lähinnä myyräntyötä kansan edun kustannuksella.Ja ajatellaan lyhytnäköisesti itsensä ja oman puolueen ensi vaalien tuloksia. Maahanmuuttoa, kehitysapua, EU-nettomaksuja ja monikluttuuria ja mamujen sosiaalielätystä pidetään pystyssä hinnalla millä hyvänsä. Nämä ovat pyhiä lehmiä josta ei leikata niin kauan kuin vielä jotain verotettavaa löytyy. Koko velkaelvytys on siis täyttä fuulaa ja hyppy tuntemattomaan ja ilmeisesti rotkoon.Nyt ilmapiiri politiikassa ja mediassa tuntuukin olevan se, että mistään ei pidä eikä tullakkaan leikkaamaan vaan budjetti tasapainoitetaan verotusta kiristämällä. Jokainen jolla on tuloja ja varsinkaan omaisuutta on vapaata riistaa. Ahkerien ja pitkäjänteisten omaa tulevaisuuttaan järkevästi suunnitelleiden ja rakentaneiden vaivalla kerätty omaisuus konfiskoidaan pikkuhiljaa valtiolle. On tulossa pääoma ja osinkoverotuksen kiristämisiä ja asuntojen myyntivoiton verotttomuuden lopettamisia, arvonlisäveron ja tuloverojen korottamisia ja kuntapuolella veroäyrin nostoja. Noitten uusien "verouudistajien" selvä missio on luoda systeemi, jossa yksityisen kansalaisen on mahdotonta ylipäätään kerätä enää omaisuutta vaan se päätyy väistämättömästi valtion taskuihin vähänkään pidemmällä tähtäimellä. Myyntivoittojakin maksetaan pian sekä kämpistä että osakkeista myös inflaation osuudesta ja sehän pian nousussa ja varma systeemi verottaa veret kuiviin kansalaisilta. Ilmapiiri on se, että yksityinen henkilö on valtiota varten ja olkoot onnellinen jos edes jotain saa pitää ja siitäkin omaisuudesta pitää tuntea syyllisyyttä kun se on pois mamuilta, afrikkalaisilta ja muilta tyhjänpanteilta, jotka itse eivät laita tikkua ristiin minkään eteen.Ja kansa ottaa päämärkänä asuntolainaa ja paiskii niskalimassa maksaakseen kymmenien vuosien lainansa ja kaikki vanhat ja koko ajan lisääntyvät uudet nerokkaat verot. Systeemi onkin suunniteltu niin, että keskiluokkaisen normaalin ihmisen on mahdotonta vaurastua mitenkään pitkällä tähtäimellä. On vain huijausta luoda tuollaista kuvaa ja systeemiä muutetaan koko ajan selllaiseksi että tuota kertynyttä vaurautta saadaan konfiskoitua valtiolle. Hyväveliverkosto ja sossutukityhjänpantit ne vaan puksuttaa eteenpäin entiseen malliin eikä näillä millään verotushommille ole heille minkäänlaista merkitystä. Taattu toimeentulo ja ilmainen kämppä vuosikymmenestä toiseen joka tyhjänpantille vaikkeivät tikkua ristiin laita. Eikä materiaalinen elintaso ole juurikaan huonompi kuin sillä seinäntakana asuvalla jymäytetyllä asuntovelallisella ja kaiken maksajalla. Vapaa-aikaa nyt tässä sitten ei olekkaan hinnoiteltu.Julkisen sektorin osuus ja veroaste taitavatkin pian käytännössä olla 100 % kun laskee kaiken moninkertaisen verotuksen perintöveroa unohtamatta. Ja tämä on vasta alkua. Kun talous ja varsinkin julkinen talous tulee menemään koko ajan vain huonompaan suuntaa niin paniikki senkuin yltyy ja on varmaa, että uusia mitä huimempia veroehdotuksia ja keinoja esitetään kansalaisten omaisuuden takavarikoimiseksi valtiolle ja ylläpitämään "aidosti yhteisöllistä, monikulttuurista ja välittävää Suomea, jonka brändinä ovat ihmisoikeudet".Tästä touhusta ei kyllä todellakaan hyvä seuraa vaan se ennustamani talouskatastrooffi v.2012 mennessä toteutuu kyllä. Pyramidihuijaus kaatuu väistämättä maksajien loppuessa.
Wednesday, October 14, 2009
Subscribe to:
Post Comments (Atom)

3 comments:
Tekstiä vois jaella kappaleihin ja väliotsikoihin, niin olis helpompi lukea.
Muuten täyttä asiaa
No en mä nyt niin tampio oo, etten kappalejakoja osais edes auttavasti. Valitettavasti kun nämä on kopioitu AP-Areenan analyysipalstalta omista kirjoituksistani, niin ne jotenkin hävittivät kappalejakonsa....Voishan noita editoida jos viitsis LOL
Mielenkiintoisia tekstejä sinulla. Ilmeisesti tämä talous ym. kriisi ei tullut aivan kaikille yllätyksenä. Hyvä että joku kykenee ajattelemaan laatikon ulkopuolella olevia vaihtoehtoja.
Mutta mitä tämä liuskekaasuhomma mahtaa tarkoittaa? Onko maailmanloppu peruttu vai ei? Eikö Olduvai-teoria pidäkään paikkansa.
Nimim. Voiko öljyn korvata?
Post a Comment