Maailman raaka-aineet alkaa olla finaalissa ja nyt Peak Oil on jo tapahtunut erittäin todennäköisesti. Esimakua saatiin 2 vuotta sitten ja uusi pahempi kriisi on tuloillaan. Väestö kasvaa nälkäavun, kehitysavun ym. vääristyneiden poliittisten agendojen rahoituksella ja samanaikaisesti jäljellä olevia hedelmällisiä maita aavikoitetaan ja pohjavedet imetään kuiviin, kuten kaikki muutkin resusssit tällä planeetalla. Kiitos kuuluu paljolti liberaalien "humanistien" ja monikultturistajille.
Maailman ruoka alkaa olemaan mitä kiitollisin keinottelun ja hamstaamisen kohde näinä päivinä. Esimerkkinä eräs taho osti vuoden kulutuksen verran EU:ssa käytettäviä kaakaopapuja. Eikä vain paperilla kuten yleensä ja ennen, vaan siis nämä pavut fyysiseti toimitettiin ostajalle ja nämä varastoitiin siiloihin , näin kaakaopapujen hinta nousi 30 vuoden huippuihin.
Tämä oli vain esimakua, sama ilmiö on ilmiselvästi tapahtumassa kaikissa elintarvikkeissa. Mitä sitten, kun joku hedgefund tms. päättää ostaa kaiken Afrikkaan tai jopa Eurooppaan kulutettavaksi tarkoittun vehnän, soijan tai vaikkapa sokerin yleistyvien huonojen satonäkymien innoittamana? Ja fyysisesti jemaavat nämä siiloihin tai jonnekkin laivoihin turvallisesti saavuttamattomiin?
Sijoittajat ostavat parempaan talteen afrikkalaisille ja "nälkäapuun" tarkoitetut viljat ynnä muut, kun hinnannousu on selvää. Nämä varastoidaan odottaamaan hinnannousua, jollaisten hintojen maksamiseen tietty vain siis varakkailla ja toistaiseksi rikkailla mailla on varaa. Näin siis ylijäämäväestö eli 1 miljardi afrikkalaista ja muualta kuolevat pois ja ennenpitkää paljon enemmänkin.
Ensimmäisten merkkien jälkeen, alkaa tämä valtava hamstaraus-ilmiö ja keinottelu tai siis sijoittaminen, mikä oikein ja täysin laillista onkin. Samaan aikaan Peak Oil aktualisoituu vuonna 2012. Öljyn hinnan nousu itsessään tarkoittaa valtavaa nousupainetta elintarvikkeiden hintoihin, koska esim. lannoitteiden raaka-aineet ja tuotanto perustuu fossiilisiin polttoaineisiin.
Mikään ei tätä ilmiötä pysty pysäyttämään, ihmiset ja jopa kansakunnat kuten Kiina alkavat ensimmäisten merkkien jälkeen varastoida itsekkäästi riisiä, sokeria ja papuja kuten kaikki yksityishenkilötkin ja ajantasalla olevat sijoittajat. Tätä kehitystä eivät kukkahattujen humanismi ja solidaarisuusvetoomukset muuta.
Tämä hetki on jo nyt käsillä, viimeistään v. 2012. Näin siis näköjään Jehovan todistajien skenaariot ovat toteutumassa ja raaka-ainesijoittajat toimivat Jumalan instrumenttina :) ja pelastavat Maailman tuholta ja ylikansoitukselta.
http://www.bbc.co.uk/news/business-10682433
.................................
Liitän tähän nyt vähän muitakin uudehkoja kirjoituksia:
PUNAVIRHEYS ON AIKAMME KOLLEKTIIVINEN MIELISAIRAUS:
He ovat johtamassa kokonaisia yhteiskuntia tuhon tielle, mutta kumminkin vastuullisia hirvittävästä tähän katastrofeihin johtavasta ajatusrakennelmastaan, totalitarismistaan ja teiostaan, kuten natsitkin tuomittiin. Miljoonat ihmiset ja jopa kokonaiset kulttuurit kärsivät heidän toiminnastaan ja ovat jopa tuhoutumassa,kuten vaikkapa länsimainen kehittyvä turvallinen yhteiskunta. Täten heidät pitää saada kiinni ja tuomita.
Kumma juttu toi punaviherhörhöjen samanlaisuus. Asiat joilla ei ole näennäistä yhteyttä kuitenkin muodostavat jonkinlaisen ihmeellisen yhteinäisen meemin ja ajatusrakennelman näiden maailmanparantajien aivoissa. Tämä tuskin voi olla yhteensattumaa, vaan on jonkinlaisen totalitaristisen propagandan ja valtavan aivopesun tulosta.
Monikluttuuri ja rotujen olemassaolon tai erojen kieltäminen on aikakautemme suurin ja valtavan mittakaavainen huijaus. Nämä kaikki aivopestyt, jotka pitää punaniskoja/rassistia aivopestyinä kannattavat kaikenlaisten rajoitusten lisäämistä normaaleille ihmisille. Ainoastaan homoille ja mamuille pitää saada lisää oikeuksia ja vapauksia. Myös ydinvoimaa vastustetaan ja tietenkin mahdollisimman suurta maahanmuuttoa erityisesti Afrikasta ja muslimimaista kannatetaan ja jopa vaaditaan. (10 miljoonaa ympäristöpakolaista Afrikasta).He haluavat lisätä maailman ihmismassaa loputtomiin kehitys"avun" ja maahanmuuton muodossa.
Kaikkien pitäisi myös asua betonibunkkerimaisissa mehiläiskennostoissa neuvostotyyliin.
Kaikki verot ylös, jotta riittää enemmän lähetettäväksi fyrkkaa afrikkaan ja monikluttuurin pystyssäpitämiseen. Yrittäminen ja omaehtoisesti toimeentuleminen paha, loisiminen ja tyhjäntoimittajuus hyvä. Energiaa ei saa käyttää vaikka se tulisi puhtaista harmittomista ydinvoimaloista, mut vaiks änkerit tappaa kaikki villieläimet ja hakkaa kaiken tasaseks afrikassa niin siitä ei puhuta ja se on ok. Tai valkosten syytä.
Kaikki maailman ongelmat ovat esim. suomalaisen heteromiehen syytä. Ja hänen velvollisuutensa on maksaa maailmanparannus vaikkei se johda muuhun kuin juuri itsemme tuhoon.
Aseet pois muilta paitsi rikollisilta, ettei valkosilla normaaleilla isillä ja perheillä olis enää mahdollisuutta puolustaa itseään monikluuttuurisia kotiintunkeutujia ym. rikollisia vastaan, joilla kyllä aseet säilyy. Ja punavihertotalitaristi nukkuu yönsä rauhallisemmin kun ajattelee, ettei joudu näin maksaman rikoksistaan kansaa vastaan.
Akuliina Saarikoskea lainatakseni. On väärin että Suomessa ei ole konflikteja kuten muualla maailmassa samassa mittakaavassa. Siispä meidän on oikeudenmukaisuuden nimissä hankittava niitä maahanmuuton ynnä köyhdyttämällä itsemme, kautta.
Näiden ajatusten levittämisestä tuomio myös. Vaarallinen yhteiskuntia tuhoava syöpä on levinnyt jo sellaisiin mittasuhteisiin, että koko Eurooppa alkaa olla konkurssikypsä niin taloudelisesti kuin muinkin tavoin. Kaikkialle mihin katsoo niiin löytyy mädännäisyyttä, välistävetämistä ja vastuunpakoilua aina enenevässä määrin. Jopa nuoriso on myrkytetty ja 20 prosenttia jo on muka yhtäkkiä niin mielisairaita ettei näistä ole edes asepalvelukseen.
Punavihermielisairaus johdattaa maailman tuhoon, ellemme pysäytä sitä!
--------
Ydinjätteidenhän hautaaminen Suomeen vois olla mitä mahtavin bisness. Koska touhu on aivan hysteeristä pitkin euroooppaa mm. virheiden lietsomana, mitä tulee ydinvoimaan ja varsinkin ydinjätteisiin, niin Suomihan vois alkaa loppusijoittamaan vaikka koko maailman ydinjätteet. Todellisuudessahan ydinjätteet ovat täydellisen vaarattomia ja harmittomia ja niitä voisi haudata Suomen vakaisiin peruskallioihin vaikka kuinka paljon hyvinkin korkeita korvauksia vastaan. Otettais vaikka 10000- 100000 euroa per tynnyriltä.Tällä bisneksellä voitais jopa korvata ne rahat, mitä virheät ynnä muut tunneläylliset jakaa verorahoja ulos maasta ilmastoavun, kehitysavun, maahanmuuton ja kreikan laskujen maksun ynnä EU-nettomaksujen muodossa ynnä hillitä tätä holtitonta velanottoa. Ehkä näiden hautaamisessa ei edes kannata pitää kiirettä, vaan ne voivat olla arvotavaraa ja käydä hyötyrreaktorien polttoaineeksi. Suomen kallioperähän säteilee jo muutenkin aika rankasti uraanin ja radonin takia ja noi ydinjätteet olis siinä mitätön rikka rokassa vaikka ne dumpattais sellasinaan johonkin kuiluun kuorma-auton perälavasta ilman mitään lasiin ja kuparisäilöihin upottamista. Joka tapauksessa ne muuttuvat vaarattomiksi hyvinkin pian.
Virheät ovat huolissaan muka jostain 100000 vuoden päässä olevista tapahtumista, vaikka peak oil ja talouskriisit huuhtelee parhaillaan Eurooppaa ja mamupolitiikan ansiosta 50 vuoden päästä olemme vähemmistönä omissa entisissä maissamme Euroopassa. Mitä luulette paljonko neekerit välittää siis ydinjätteistä tai viherarvoista?
----
Vihreiden aate on silkaa totalitarismia ja se selkeytyy oikein hyvin esim. tuosta vaatimuksesta, jota alettiin esittää vajaa pari vuotta sitten olleen ns. ruokakriisin aikana.Lemmikkieläinten pito siis kuormittaa ilmastoa ja on eetttisesti vastuutonta. Humanismin nimissä kaikki lemmikkieläimet kuten kissat ja koirat vaadittiin jo äänekkäimpien virheiden taholta lopetettaviksi, jotta näin säästyneet safkat ja resurssit voitisiin ohjata Afrikan änkereiden väestöräjähdyksen tukemiseen ja laajentamiseen.
Tämä on erittäin ilmeistä, miten nämä Staliniakin pahemmat totalitaristit todellisuudessa ajattelevat Sinnemäestä Hässiin ja Hautalaan. Tässä vaiheessa tätä päämäärää ja tavoitetta ei tietenkään vielä tuoda julkisuuteen tai viralliseksi osaksi puolueohjelmaa, koska se karkoittaisi välittömästi suurimman osan niistäkin hairahtuneista jotka tuota tuomiopäivän karmeaa liikettä äänestävät.
Tämä ei ole mikään vitsi, vaan yleistä tietoa siitä mistä virheiden illanistujaisissa pikku tenussa sönkätään, kuten vaikka Turun Apteekissa (olutravintola). Virheiden aate on täydellisesti erossa luonnosta ja luonnonlaeista ja sen tavoite on erkaannuttaa hallintoalamaiset asumaan sumpussa neuvostotyyllisissä betonipunkkerimaisissa mehiläiskennostoissa slummeissa joissa suomalaiset ovat vähemmistönä sen jälkeen kun virheät ovat ottaneet 10 miljoonaa ympäristö ja muuta pakolaista Afrikasta ja muslimimaista. Itse nämä hallitsijat asuisivat omisssa aidatuissa vartoiduissa alueissaan ja esim. kaupunkien läheisillä saarilla.
Tähän mielettömään vaatimukseen sisältyy myös oletus, esim. änkerin elämä olisi jotenkin vaikka kissan elämää tärkeämpi ja arvokkaampi. Itse olen eri mieltä. Ja varsinkin kun puhumme sukupuutoon kuolevista villieläimistä leijonista gorilloihin ja sarvikuonoihin, niin mun mielestä yhden gorilllan elämän arvo on noin 1000000 kertainen änkerin elämän arvoon, joka on itseasiassa helvetin negatiivinen. Nämä ei tuo mitään hyvää maailmalle ainoastaan tuhoavat kaiken ja kuluttavat kaikki resurssit mitä sinne ohjataan ja ovat taas perse auki entistä suuremmalla poppoolla.
katso myös juuri kirjoitattamani "miksi heittää ruokaa roskikseen"
http://apareena.arvopaperi.fi/forum/msg/id=sf/msg=7297959/
----
Mamut ja asuntojen hinnan nousu Pääkaupunkissa Tästä en oo jutun juttua tiettykään nähny missään. Mut tuskin voi olla vaikuttamatta kämppien hintaan se, että tonne pääkaupunkiseudulle on haalittu vissiin jo 100000 mamua. Joka mamulle siis on annettu ilmaiseksi kämppä elinikäisellä mandaatilla. Näin kaikki liikenevät halvemmat kämpät ovat menneet ja jos suomalainen työtätekevä haluaa hankkia kämpän se pitää itse ostaa elinikäisellä asuntolainavelkavankeudella.Toisesta päästä siis noi Tdadin lähiöt muuttuu etnoslummiksi ja ihmiset muuttaa pakoon uusille helvetin kallille alueille. Tämä on vain väliaikainen helpotus, sillä 20-30 vuoden päästä nämäkin muuttuvat etnoslummeiksi.
Asunnon jo omistavien mielestä tämä on varmaan mukavaa kun oman kämpän hinta on noussut mamuinvaasion takia. Mut tämä on vain väliaikaista. Sit kun eväät on syöty ja rahat loppu ja jäljellä on vain konkurssipesä ja karmea etninen helvetti, kämppien hinnat rommaa aivan pohjiin johonkin siis Detroit tasolle eli omakotitalon hinta 10000 euroa tai silleen.
Sossurahoilla loisivat työtätekemättömöt mamut on siis vieneet työväestön tarvitsemat halvat asunnot ja nyt sitten työväestöllä ei ole varaa eikä mahdollisuuksia asua alueella jolloin on syntynyt paikallinen itseaiheutettu TYÖVOIMAPULA. Ja näiden mamujen hyysääminen ja ruokkiminen jo itsessään vaatii paljon kantasuomalaisia palvelijoita. Ja tiedotusvälineet hohkaa, että ratkaisu tähän on maahanmuuton lisääminen helpottamaan työvoimapulaa niin...
Nyt on jo niin, että edes keskiluokalla ei enää ole varaa ostaa kämppää Hesasta. Tai korkeintaan jostain Hakunilasta valtavalla asuntolainalla. Ja siel seinänaapurina ilmaiseksi asuva somali sossuelätyksellä nauraa sulle ja sun tyhmyydelle.
Tällä politiikalla siis Hesassa ei ole mahdollisuuksia asua kuin rikkailla ja erittäin hyvätuloisilla yli 5000 e/kk ansaitsevilla ja sitten toisaalta varattomilla sosiaalipummeilla ja erityisesti MAAHANMUUTTAJILLA joilla koko kaupunki ollaankin täyttämässä ei edes erityisen hitaasti mutta varmasti kumminkin.
Kysyn vaan onko tämä siis normaalia ja vähänkään pidemmällä tähtäimellä taloudellisesti tai muutenkaan mahdolinen ja kestävä kuvio? Ei ole. Rommaus on täysin varma ja se alkanee realisoitua v. 2012 kolmannen ja lopullisen öljykriisin realisoituessa Peak Oilin muodossa.
Wednesday, July 28, 2010
Subscribe to:
Post Comments (Atom)

0 comments:
Post a Comment